Heipä hei kaikille. 

Tää blogi tulee sisältämään vain ja ainoastaan tarinaani Intiaanikesää ja siihen liittyviä ilmoitusasioita sun muuta. Betaamattomia ja oikolukemattomia versioita luvuista olen julkaissus muualla netin syövereissä, mutta nyt kun tälle olen saanut betan hankittua päätin alkaa julkaisemaan myös betattua versiota. Totesin, että blogi sopinee tähän tarkoitukseen, kun se ei vaadi keneltäkään rekisteröitymistä tai muuta sellaista. 

Intiaanikesä on slice of life tyylinen tarina, joka sisältää draamaa vaikka muille jakaa. Idea tähän tarinaan syntyi useampi vuosi sitten kuunnellessani Stereophonicsin kappaletta Indian summer. 2014 syksyllä Nanon aikaan päätin alkaa tätä kirjoittamaan. Olin ensin osallistumassa tällä nanoon, mutta totesin, että aika ei riittänyt tapahtumaan osallistumiseen, koska yllättäen piti käydä myös koulussa.

Mielipiteitä, rakentavaa ja ei niin rakentavaa, saa aina antaa. Uusien lukujen päivitysvauhdista en mene lupailemaan mitään muuta kuin, että niitä on tulossa, koska oon päättänyt, et kirjotan tämän loppuun tapahtu mitä tapahtu.